Kaakkilan Teini-Tornado

perustiedot

suomenhevostamma, s. 11.11.2017 (10)
155 senttimetriä, punarautias (ee Aa)

yleispainotteinen; He A, 110cm, CIC1
rekisteröity, VH18-018-0007

kasvattanut Kaakkilan Suomenhevoset
omistaa Laura VRL-11124, Suomi


jälkikasvu

23.02.2018 o. Kaakkilan Kermaleiwos
28.01.2018 t. Kaakkilan Vadelmawaahto
15.08.2018 t. Kaakkilan Taifuunimanaus


saavutukset

20.01.2018 SV-II
20.06.2018 KTK-II


 

Lumesta oli saanut vain haaveilla sinä syksynä Pohjois-Karjalassa. Ensilumen tultua oli kulunut noin viikko, jonka jälkeen koko komeus kinoksineen oli sulanut ja muuttanut maan taas mutaiseksi itsekseen. Ruunikko suomenhevostamma oli viimeisillään kantavana, ja sen askeleiden raskaus löllöisessä tarhassa tuntui turhauttavan sitä itseäänkin, laskematta edes mukaan tamman omistajaa, joka sitä portilla odotti. Lopulta suurivatsainen "Nero" sai aikaiseksi tulla sähköaidatun tarhailu-alueen portille, josta omistaja otti sen kiinni ja vei talliin. "Odota tässä, mä haen sun harjat", nainen tuumasi karsinassaan luimivalle ruunikolle, ja poistui muutaman minuutin ajaksi. Sinä aikana ehti kuitenkin tapahtua: omistajan palattua karsinalle kenttäpainotteinen suomenhevonen pyöri kärsimättömästi ympäri pilttuutaan, pukaten klipatun karvan läpi hikeä. Vaikka Anopinkauhu oli jo kokenut emä, se ei tuntunut rauhoittuvan millään. "Jussi, Iina, joku, onko täällä ketään? Soittakaa päivystävälle, Nero synnyttää", omistaja kurkisti epätoivoisena ulos karsinasta, ja helpotuksekseen kuuli pian tallitytön reippaan askelluksen. "Linjoilla on", Iina huikkasi ja saapui karsinan oviaukolle. "Ei Nero oo koskaan ollut tämmönen synnyttäessä, se on ottanut kaiken semilunkisti. Siis aivan liian lunkisti ollakseen Nero", omistaja mutisi huokaisten. Kyllä nainen tammansa tunsi, eikä kaikki ollut kunnossa.

Lopulta suomenhevostamma oli asettunut makuulle. Ainakin hetkeksi, sillä se oli noussut hetken päästä uudestaan ylös ja jatkanut karsinan kiertämistä. Kun se sitten viimein aloitti ponnistamisen, luultiin että kaikki oli kunnossa. Kun varsa sikiöpusseineen sitten alkoi näkymään, huomattiin että pieni hevosenalku oli väärässä asennossa. Paikallinen päivystävä eläinlääkäri ehti tulemaan paikalle, ja omistaja miehineen sai vartoa ja katsoa sivusta pitkän tovin, ennenkuin normaalisti valkoiseen takkiin sonustautuva mies nousi ylös ja kääntyi heihin päin. "Tamma tuli", se totesi ja omistaja suorastaan purskahti itkuun. Eläinlääkäri ja aviomies saivat jonkin aikaa toppuutella tuota, että nainen saatiin tajuamaan kaiken olevan kunnossa - sekä varsa että tamma olivat molemmat yksissä kappaleissa, ja punainen pienokainen oli jo löytänyt tiensä maitobaarille.

Tamman ja varsan levättyä ja toivuttua raskaasta koettelemuksesta alkoi pienokainen tuoda todellisia luonteenpiirteitään esille - eikä se ollut mikään puhdas pulmunen, ei tosiaankaan. Siitä se lopulta saikin nimensä: tornadona kun tuo pyöri kokoajan kaikkialle, oli menossa joka suuntaan eikä tuntunut rauhoittuvan hetkeksikään.

Punaisenvärinen Teini-Tornado, tutummin vain Tomu, on kaikkien onneksi tullut vain lievästi emäänsä. Vaikka tälläkin tammalla on omat, vahvat mielipiteensä ja -oikkunsa, ei se ole läheskään yhtä nyrppis kuin Nero, ja Tomun kanssa onkin jopa miellyttävä työskennellä - ainakin yllättävän usein.

Tomu on hoitotilanteissa ollut pienestä pitäen semikiva: usein se seisoo vain paikallaan ja antaa tehdä kaiken, mitä sille tahdotaan (lukuunottamatta eläinlääkäriä, jota tamma tuntuu pelkäävän kuin muumien mörköä). Ei kuitenkaan pidä unohtaa, kun on kyse Anopinkauhun jälkeläisestä, että tällä on myös niitä neitimäisiä päiviä, milloin harja on väärä tai suitset ihan kamalat. Tuolloinkin kuitenkin riitt&aauml;ä patistaminen ja muistuttaminen, että kuka se pomo oikeasti on - välillä kun tuo tahtoisi hypätä niskan päälle koko tässä ratsukkohommassa, niin että kaksinpelistä tulisi enemmänkin vastakkain taistelu kuin käsikädessä kävely. Varustaessa Tomu osaa olla välillä hieman toope ja varsinkin iso paha satula aiheuttaa kaiken maailman pärinöitä ja inahduksia. Ei tamma sekaisin mene tai mitään, mutta punainen osaa käyttää mielikuvitustaan hieman liiankin hyvin ja parhaiten niinä päivinä, kun töihinlähtö ei yhtään kiinnostaisi - kaikenlaisia tekosyitä 'maneesi syö mut' ja 'levättäiskö vähän anna mä näytän mallia menemällä maahan' väliltä löytyy ja harvoin Tomppa ei naurata hoitajaansa päähänpistoillaan.


sukutaulu

i. Metsäkartanon Sunami
KTK-III, SLA-I, YLA2
ii. Haltiamieli
VIR MVA Ch, KTK-II
iii. Talvikylän Teme
iie. Melankoliina
ie. Ch Maanavilja
KTK-III
iei. Malja-markiisi
iee. Venjan Viuna
e. Ch Anopinkauhu
KTK-II KRJ-II YLA1 SLA-I ERJ-I KERJ-II
ei. Marrasmieli
VIR MVA Ch, KTK-II, KERJ-I
eii. Marrashovi
eie. Tuskantuuli
ee. Leskenlempi
KRJ-II, KERJ-II, SLA-I, Jälkeläisluokka C
eei. Lemmentyö
eee. Sulhonsurma

eii. Marrashovi, tummanpunaruunikko 164cm korkea komea, ryhdikäs, erinomaisin tyypein varustettu ori. Sillä oli väljä pään ja kaulan liittymä, hyvä voimakas ylälinja, joka koostui lihaksesta eikä ihrasta, pyöreä, sopusuhtainen runko, hieman laskeva lautanen. Etusissa oli erittäin lievää vasikkapolvisuutta, takasista ei löytynyt moitittavaa. Kavioaines oli hieman haurasta, mutta ei vaikuttanut käyttöön hyvällä kengityksellä ja kengittäjällä. Marrashovi liikkui erinomaisesti, elastisesti, irtonaisesti ja aktiivisesti. Se keri etusillaan jonkin verran käynnissä, mutta muutoin liikkeet olivat varsin suorat. Ori hyppäsi erinomaisella tyylillä ja se keräsikin niin parhaan askellaji- kuin estehevosenkin tittelit sekä kolmi- että nelivuotiaana laatuarvostelusta. Kasvattajakisan estevoitto napsahti kuusivuotiaana, koulupuolelle oria ei niinkään laiteltu. Marrashovin luonne oli tosin kova, karjas, mutta se ei kuitenkaan sietänyt liian kovaa käsittelyä. Harva ihminen tuli orin kanssa toimeen ja lopulta omistaja otti sen kotitalliinsa, jotta käsittelijöiden määrä olisi pysynyt minimissä eli yhdessä. Marrashovi kilpaili esteitä 120cm luokissa, kenttää se kisasi kaksi kautta CIC1-tasolla - molemmat lajit sujuivat hyvällä menestyksellä. Marrashovi kirjattiin ratsusuunnalle ykkösellä.
Marrashovi periytti erinomaisia käyttöominaisuuksiaan ja sen heikkotasoisemmatkin varsat ovat kapasiteetiltaan yltäneet minimissään metriin tai helppoihin luokkiin koulussa ja kenttäradalla. Valitettavasti ori siirsi eteenpäin myös luonnettaan, eivätkä marrashovilaiset sovikaan harrasteratsuiksi tai ratsastuskouluiksi, saati täti- tai lapsiratsuiksi vaan lähinnä ammattilaisten kilpailijoiden käsiin.

eie. Tuskantuuli, suurehko (160cm) rautiaankimo oli rakenteeltaan kevyehkö, sillä oli hieman alakaulainen kaula, syvä pyöreä runko, huipukas jyrkkä lautanen, suorat etuset, käyrähköt kintereet, lyhyehkö vuohiset takasissa. Tuskantuuli liikkui luonnostaan ylämäkeen, ravi oli sen paras askellaji, laukka valui vähän passitahtiseksi, mikäli tammaa ei pidetty hyvässä lihaskunnossa. Käsitellessä se oli niitä suomenhevosia, joiden vuoksi jotkut pitävät koko rotua juntturana, tamma myös arvosti omaa rauhaansa eikä pahemmin välittänyt ylimääräisestä lääppimisestä tai lässytyksestä. Ratsastettavuudeltaan Tuskantuuli oli kuitenkin hyvä, joskin hieman laiskahko: sopivalla eteenratsastuksella ja motivoinnilla se suoritti kuitenkin ihan kilpailuissa asti vaativa B -luokissa sijoittuen ja voittaen, vaikka puoliveriset veivätkin avoimissa luokissa tikkareita nokan edesä. Tamma hyppäsi kelvollisella tyylillä, mutta nosti jalkojaan melko heikosti mistä seurasi kolauttelua. Se kuitenkin kilpaili kohtalaisen hyvällä menestyksellä 90cm luokissa sijoittuen, jopa voittaen. Tuskantuuli kantakirjattiin oikein hyvällä lausunnolla ratsusuunnalle, I-palkinnolle.
Tuskantuuli sai vanhoilla päivillään neljä varsaa. Se periytti varsoilleen kapasiteettiaan ja laukkaansa, hyppytyyli ja rakenne periytyivät enemmän isän puolelta. Tuskantuuli ei juurikaan periyttänyt luonnettaan, mutta se luonnollisesti opetti omia tapojaan varsoilleen jonkin verran. Kaikki tamman neljä varsaa, kaksi oria ja kaksi tammaa, ovat kilpailukäytössä este- tai kenttäratsuina (110cm + CIC1).

eei. Lemmentyö oli raskaammanpuoleinen nallekarhu, hevonen, jota ei voinut olla rakastamatta. 153cm korkea, vaaleanrautias tähtipää sai varsanäyttelyistä kolmosta ja kaksmiinusta, laatuarvostelukarsinnoissa ori oli keskikastia, joskin liikkeistä tuli kehuja (hyvä yliastunta, suorat ja elastiset, hyvä työntö takaa). Lauhkea, nöyrä, yhteistyöhaluinen ja yritteliäs hevonen oli ruunamainen tossukka, joka kisaamisen ohella teki tuntiratsun ja kärryhevosen hommia. Koulupuolella Lemmentyö kisasi he A -radoilla 60+% tuloksin, parista va B -startista tuli 53-55%. Esteitä ori kisasi lainakuskin kanssa metriin asti erinomaisella menestyksellä (voitto tai sijoitus lähes joka startista), samaten kenttää helpoimmissa luokissa keräten hyviä ratoja ja joitakin sijoituksia. Hyppytyyli ja liikkeet olivat loistavat, rakenteessa oli vikansa; kelvolliset tyypit ja leimat, raskaahko, vahva kaareva kaula, korkea säkä, lyhyehkö selkä, loiva lapa, jyrkähkö lautanen, sapelihakuiset etuset, hyväasentoiset takaset, pystyhköt vuohiset. KTK-II -palkittu ori sai hyvät pisteet käyttökokeestaan sekä paljon kehuja luonteestaan, vaikka herkkyyttä ja reaktiivisuutta kaivattiin etenkin esteillä enemmän.
Periyttäjänä Lemmentyö on ollut huono; valtaosa sen jälkeläisistä on niin totaalisen pehmeitä lapasia, ettei niiden mahdollista osaamista saa edes kaivettua esille. Lemmentyöläiset ovat harraste(puska)hevosia, harvat kilpailevat kisaavat pikkuluokissa. Liiankin lauhkean luonteen mukana tuli usein hieman raskaahko, vaikkakin korrekti rakenne. Lemmentyö lopetettiin 19-vuotiaana sen loukkaannuttua tarhassaan.

eee. Sulhonsurma, rautias, 152-senttinen kenttätamma, oli ikäluokkansa lahjakkaimpia nuoria niin este- kuin koulupuolelle. Tamma oli tullut vahvasti vanhempiinsa; erittäin hyvät tyypit ja leimat, pitkä niska, kevyt kaareva kaula, kevyt sopusuhtainen, pyöreä runko, hyvät lavat ja lautaset, etuset sapelissa, lievästi käyrät kintereet. Jalkojen virheasennot eivät kuitenkaan koskaan haitanneet käyttöä, ja Sulhonsurma oli muutenkin terve kuin pukki. Laatuarvosteluissa ja nuorten luokissa loistanut tamma voitti kertaalleen suomenhevosten kenttämestaruuden ja sijoittui useampana vuonna. Raudikolla oli erittäin hyvät, irtonaiset ja eteenpäinpyrkivät liikkeet, joiden tahti ja yliastunta miellyttivät niin koulutuomareita kuin ktk-lautakuntaa. Tammalla oli isänsä hyvä hyppytekniikka ja kapasiteettia 110cm luokkiin. Rohkea, reipas ja hieman kuumuva hevonen oli ehdottoman nöyrä, työhönsä keskittyvä ratsu, joka kuumumisestaan huolimatta keskittyi ratsastajaansa pyrkien aina tekemään parhaansa. Sulhonsurman kanssa toimiminen oli ilo, hevonen oli suhteellisen helppo ja kaikin puolin miellyttävä tapaus, jonka työmotivaatio (etenkin esteillä) oli omaa luokkaansa.
KTK-I –kirjatulla tammalla on viisi jälkeläistä, joiden taso vaihtelee suuresti. Lupsakampien orien kanssa Sulhonsurma teki turhankin hyväluontoisia hevosia, joista jäi puuttumaan terävyyttä ja suorituskykyä (suvusta huolimatta). Säpäkämpien orien kanssa jälkeläisistä tuli kunnon kilparatsuja kenttäradoille. Tamma periytti vahvasti hyviä liikkeitään ja hyppytekniikkaansa sekä hyvää rakennetta, ilman jalkojensa virheasentoja. Sulhonsurma lopetettiin 24-vuotiaana ähkykierteen vuoksi.

emän puoli © emän kasvattaja


kilpailukalenteri

20.06.2018, Lorun suomenhevoset - suomenhevostammat - RCH (pt. dookie)

KRJ, 24 sijoitusta
21.11.2017 - Duán Stable - He D - 5/30
22.11.2017 - Duán Stable - He D - 4/30
02.01.2018 - Mörkövaara - He D - 3/39
06.01.2018 - Mörkövaara - He D - 5/39
07.02.2018 - Runoratsut - He C - 5/40
09.02.2018 - Runoratsut - He C - 4/40
13.02.2018 - Stratocaster - He B - 6/38
14.02.2018 - Teilikorpi - He A - 3/40
14.02.2018 - Teilikorpi - He A - 4/40
12.03.2018 - Vuorna - He C - 2/30
17.03.2018 - Vuorna - He C - 2/30
18.03.2018 - Vuorna - He C - 5/30
20.03.2018 - Vuorna - He C - 4/30
10.06.2018 - Duán Stable - He B - 1/50
12.06.2018 - Duán Stable - He B - 3/50
16.06.2018 - Duán Stable - He B - 1/50
18.06.2018 - Duán Stable - He B - 4/50
12.08.2018 - Riemunkirjava - He B - 3/30
08.09.2018 - Viisikko - He A - 6/40
09.09.2018 - Viisikko - He A - 3/40
11.01.2019 - Hornanhovi - He B - 4/30
14.01.2019 - Hornanhovi - He B - 2/30
22.01.2019 - Hornanhovi - He B - 4/30
27.01.2019 - Hornanhovi - He B - 2/30

ERJ, 42 sijoitusta
02.12.2017 - Koistila - 80cm - 1/50
12.12.2017 - Kilpailukeskus Litt - 110cm - 6/38
13.12.2017 - Kilpailukeskus Litt - 110cm - 1/38
15.12.2017 - Koistila - 80cm - 4/50
18.12.2017 - Koistila - 80cm - 2/50
21.12.2017 - Koistila - 80cm - 2/50
24.12.2017 - Koistila - 80cm - 2/50
25.12.2017 - Koistila - 80cm - 6/50
28.12.2017 - Koistila - 80cm - 6/50
04.01.2018 - Mörkövaara - 110cm - 4/84
05.01.2018 - Kingswalley - 80cm - 1/30
06.01.2018 - Mörkövaara - 110cm - 1/84
09.01.2018 - Kingswalley - 80cm - 5/30
10.01.2018 - Mörkövaara - 100cm - 5/86
11.01.2018 - Kingswalley - 80cm - 2/30
16.01.2018 - Kingswalley - 80cm - 1/30
18.01.2018 - Kingswalley - 80cm - 1/30
11.01.2018 - Vähäpelto - 100cm - 5/30
08.02.2018 - Ruskavaara - 70cm - 3/30
12.02.2018 - Vähäpelto - 100cm - 5/30
12.02.2018 - Vähäpelto - 100cm - 2/30
16.02.2018 - Vähäpelto - 100cm - 3/30
17.02.2018 - Vähäpelto - 100cm - 2/30
18.02.2018 - Vähäpelto - 100cm - 3/30
11.03.2018 - Roscoff - 110cm - 1/30
11.03.2018 - Roscoff - 110cm - 1/30
11.03.2018 - Vaahterapolku - 110cm - 2/30
12.03.2018 - Roscoff - 110cm - 4/30
12.03.2018 - Tritium Sporthorses - 110cm - 3/30
12.03.2018 - Vaahterapolku - 110cm - 1/30
13.03.2018 - Vaahterapolku - 110cm - 2/30
13.03.2018 - Tritium Sporthorses - 110cm - 1/30
13.03.2018 - Supernatural - 110cm - 1/30
13.03.2018 - Tritium Sporthorses - 110cm - 4/30
13.03.2018 - Syndur - 110cm - 5/30
14.03.2018 - Supernatural - 110cm - 4/30
14.03.2018 - Tritium Sporthorses - 110cm - 4/30
14.03.2018 - Syndur - 110cm - 1/30
15.03.2018 - Tritium Sporthorses - 110cm - 4/30
15.03.2018 - Syndur - 110cm - 5/30
19.03.2018 - Roscoff - 110cm - 5/30
20.03.2018 - Roscoff - 110cm - 5/30

KERJ, 40 sijoitusta
27.11.2017 - Mörkövaara - Aloittelija - 3/22
03.12.2017 - Mörkövaara - Aloittelija - 1/22
06.12.2017 - Mörkövaara - Aloittelija - 2/22
06.12.2017 - Teilikorpi - CIC1 - 5/30
09.12.2017 - Mörkövaara - Aloittelija - 1/22
10.12.2017 - Mörkövaara - Aloittelija - 3/22
12.12.2017 - Mörkövaara - Aloittelija - 2/22
13.12.2017 - Turmeltaja - Helppo - 3/40
20.12.2017 - Turmeltaja - Helppo - 6/40
24.12.2017 - Mörkövaara - Aloittelija - 3/22
25.12.2017 - Mörkövaara - Aloittelija - 2/22
04.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 2/30
08.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 4/30
11.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 1/30
11.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 1/30
13.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 5/40
15.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 3/40
15.02.2018 - Kievarinkuja - Tutustumis - 4/40
17.03.2018 - Duán Stable - CIC1 - 1/30
24.03.2018 - Duán Stable - CIC1 - 1/30
10.06.2018 - Duán Stable - CIC1 - 1/43
11.06.2018 - Kärmeniemi - Tutustumis - 3/30
13.06.2018 - Duán Stable - CIC1 - 6/43
15.06.2018 - Kärmeniemi - Tutustumis - 4/30
17.06.2018 - Kärmeniemi - Tutustumis - 4/30
18.06.2018 - Duán Stable - CIC1 - 6/43
18.06.2018 - Elohiljan Sh:t - Tutustumis - 5/30
19.06.2018 - Duán Stable - CIC1 - 5/43
19.06.2018 - Rushock Bog - CIC1 - 3/9
24.06.2018 - Kärmeniemi - Tutustumis - 3/30
26.06.2018 - Kärmeniemi - Tutustumis - 3/30
27.06.2018 - Kärmeniemi - Tutustumis - 1/30
30.06.2018 - Kärmeniemi - Tutustumis - 4/30
01.07.2018 - Riimuvaara - Helppo - 4/30
02.07.2018 - Riimuvaara - Helppo - 4/30
04.07.2018 - Riimuvaara - Helppo - 5/30
13.07.2018 - Riimuvaara - Helppo - 1/30
18.07.2018 - Riimuvaara - Helppo - 2/30
21.07.2018 - Riimuvaara - Helppo - 3/30
22.07.2018 - Riimuvaara - Helppo - 2/30


päiväkirjamerkinnät ja valmennukset

13. marraskuuta 2017, päiväkirjamerkintä

Punaruunikon tamman korvat painautuivat niskaa vasten, kun astuin sisälle karsinaan tallityttönä toimivan Selinan kanssa. Läsipäinen varsa katseli unisen oloisena varsomiskarsinan perältä meitä, korvat hörössä ja valmiina lähtemään liikkeelle uteliaana - Tomuksi jo ensimmäisinä elinpäivinään nimetty punainen varsa ei ollut yhtään kuten emänsä, vaan se suorastaan rakasti ihmisten kanssa hengailua ja hakeutuikin meidän kaksijalkaisten seuraan mielellään.
Mun kädessä oli pehmeä pölyharja, taas kerran, ja mua jännitti hieman miten varsan hoitaminen tänään sujuisi - Nero kun oli hieman ylisuojelevainen lastaan kohtaan, ja silti mun piti tuota pientä ihmettä päästä koskettelemaan ja jalkoja nostelemaan, jotta vanhemmassa iässä kaikki olisi helpompaa.
Tammavarsa viskoi päätään ja pisti vastaan mun pujottaessa tummanpunaista riimua sen päähän. Sain kuin sainkin kuitenkin varsalle päitset ja Selinan taluttaessa Neron käytävälle me lähdettiin pienen, pomppivan eläimen kanssa perässä. Selina kiinnitti emätamman molemmilta puolilta kiinni käytävälle, ja me mentiin varsan kanssa suomenhevosen lähelle niin, että Nero näki varsansa ja varsa sen. Tuon jälkeen Selina tuli pitelemään Tornadoa kiinni sillä välin kun mä kävin hitain ja kevyin ottein läpi tammavarsaa harjalla; Tomppa oli tottunut muutamien harjauskertojen aikana käsittelyyn tyystin, ja myös jalkojen hoito sujui melkeinpä moitteitta. Useiden rapsutusten ja kehujen saattelemana me vietiin parivaljakko ulkoilemaan, livautettiin Nerolle porkkanaa kiitokseksi kärsivällisyydestä ja jäätiin sitten ihastelemaan hevosten menoa - Tomu laukkasi villisti lumisessa tarhassa, kun sen emä tyytyi jäämään heinäkasan äärelle. Niin tyypillistä Neroa, herkkupeppu mikä herkkupeppu.

17. marraskuuta 2017, päiväkirjamerkintä

Kaakkilan yksivuotiaat tammat Tomu ja Rukka pistivät menemään lumen peittämällä maaperällä, kun seurasin tallia tehdessäni niiden touhuja. Milloin voikko pienhevonen loikki ja pomppi normaalikokoisen kaverinsa ympärillä, milloin punainen jahtasi Rukkaa kuin koira kissaa. Pukkioppeja viljelläkseen toisilleen ne juoksivat tarhaa päästä päähän, heitellen takakoipiaan ilmaan kuin mitkäkin laitumelle päässeet orivarsat. Musta tuntui tosi hyvältä katsoa tammojen tulevan toimeen keskenään, sillä tiesin että varsat viihtyisivät ikäisessään seurassa - tietenkin sen lisäksi, että niitä kaitsemassa oli Tomun emä Nero, meidän tallin vanharouva. Ensimmäisinä päivinä Rukan muuton jälkeen Nero ei tuntunut nauttivan keltaisen lapsen huomiosta, ei sitten yhtään, mutta ajan kanssa hevoset tottuivat toisiinsa ja punaruunikko opetti Kaunovaarasta muuttaneen tamman talon tavoille (siis siihen että Nero söisi ensin heinäkasalta, sitten vasta muut). Aika ajoin Nero tykkäsi pomotella vuotiaita ja siitäkin huolimatta, että se oli Tomun emä, se antoi tupenrapinat molemmille hevoslapsille - se ei kuitenkaan tuntunut olevan mitään kovin pahansuopaista, joten en kokenut tarpeelliseksi siirtää vanhaa rouvaa tarhaamaan yksin, oppisivatpahan Tomu ja Rukka elämään hevoslaumassa.
”Tulkaas ottamaan päiväheinät”, huutelin tammoille kuljettaessani heinäsäkkejä kohti näiden tarhaa. Tomu ja Rukka saivat omat heinänsä samaan kasaan ollessaan melkeinpä jo parhaita kavereita, ja jäädessäni tammojen ruokailua seuraamaan ne molemmat tulivat aika ajoin tunkemaan pieniä, silkkisiä turpiaan mun taskuille. Rapsuttelin molempia vuotiaita hieman niille lässytellen - ai että varsat oli sitten ihania!

30. joulukuuta 2017, päiväkirjamerkintä

Lumisade peitti hiljalleen paikallaan olevan, ruunikon suomenhevosen selkää. Neron kaula oli painettu alas hetki sitten tarjottuihin päiväheiniin, ja toisin kuin sen kaitsettavat Rukka ja Tomu, se sai nauttia päiväateriastaan yksin, omassa rauhassaan. Heti voikon pikkutamman muutettua meille teräsmummo oli tehnyt selväksi, ettei sen heiniin koskisi kukaan muu kuin itse ylhäisyys itse. Ja Rukka oli hyväksynyt sen - pieni tamma näytti olevan mielissään punaisesta kaveristaan Tomusta, eikä pannut pahakseen heinien jakamista. Mun huulten välistä pääsi hiljainen huokaus, kun kaivelin toppatakin taskuista sormikkaita. Teräsmummo oli menestynyt tänä vuonna odotettua paremmin: se oli napannut niin este- kuin suokkienkin laatuarvosteluista ykköspalkinnot, ja koulujaoksen vastaavasta kakkosen. Näillä meriiteillä sen tyttö Tomu saisi hyvät sukulaispisteet tammikuun varsa-arvosteluissa. Mutta se ei todellakaan mua huokailuttanut, mä olin iloinen että Nero oli jättänyt jälkeensä noinkin kauniin varsan, joka tulisi selkeästi jatkamaan emänsä viitoittamalla polulla tämän jälkeen. Mua huokailutti Neron jälkeinen aika. Tammalle oli kertynyt ikää, ja vaikkei se osoittanutkaan yhtään hiipumisen tai vanhenemisen merkkejä, mua suoraansanoen pelotti tammasta luopuminen. Välttämättä kyseinen asia ei tulisi ajankohtaiseksi vielä vuosiin, mutta Kaakkilan ensimmäinen asukas ja mun ensimmäinen kilpaponi merkitsi ihan helvetisti. Menettäisikö suomenhevostalli hohtonsa teräsmummon lähdettyä taivaslaitumille? Menettäisinkö mä otteeni tästä kaikesta, hiipuisiko mun mielenkiintoni mun extrahepan lähdettyä?

Nuorikot saivat syötyä lapsenlikkaa nopeammin, ja viimeisten heinänkorsien kadottua niiden suihin ne lähtivät yksissätuumin ihmettelemään mua - ihmeellinen tuo ihminen kun tuossa vain seisoskelee, sillä on pakko olla asiaa, let's go sis! Tammat kulkivat laiskanpulskeasti, kylki kyljessä tarhan aidalle ja jäivät sitten pällistelemään mua. Uteliaisuuden saattoi aistia niiden olemuksista ja ihmetyksen nähdä tummista silmistä. "Mitäs mimmit?" ojensin käteni vaisusti kohti tyttöjä, joista Rukka oli ensimmäisenä haistelemassa mustaa kangashansikasta. Kun keltainen tajusi, ettei mulla ollut sille mitään, se veti turpansa takaisin ja antoi tilaa Tomulle. Läsipäisen tamman talviloimi kahisi tämän ottaessa pari askelta lähemmäksi mua - olin klipannut tammat pariin otteeseen syksyn aikana, toisin kuin Neron jonka annoin viimein kasvattaa talvikarvansa ja elää mammutin elämää.
"Katsotaanko onko mulla teille jotain, oottakaapas", tottuneesti oikea käsi upposi syvän taskun uumeniin ja hetken sen pohjuksia kaiveltuani löysin kuin löysinkin muutaman leivänpalan. Luikahdin aidan välistä tarhan sisäpuolelle, taputin Rukkaa ja Tomua, ja syötin niille pari palasta ruisleipää, ottaen sitten askeleita teräsmummoa kohti. "Beib, tulisitko säkin leivälle?" huikkasin tälle virne huulillani, ja ruunikko tamma vilkaisi mua sivusilmällään, jatkaen kuitenkin heinien syömistä. Päästyäni tarpeeksi lähelle mä viskasin leivänpalat tuon päiväheinien päälle, josta Nero ne hokasikin yllättävän nopeasti. "Voitko olla ikinä jättämättä mua, mun tulee ikävä", kysyin itsekseni piirtopäiseltä tammalta, joka oli tapansa mukaisesti hotkaissut leivät parempiin suihin alta aikayksikön. En mä varmasti ikinä tulisi tottumaan ruunikon poismenoon, mutta sitä ennen meillä oli kuitenkin vielä lukuisat eläkepäivät vietettävänä - veisin Neron maastoon, uimaan ja hyppäämään, syöttäisin hieman enemmän herkkuja ja pitäisin huolen, että tuo nauttisi elämästään viimeiseen asti. Mä tunsin olevani vastuussa siitä.



erikseen mainittuja lukuunottamatta kaiken materiaalin © VRL-11124, ulkoasun suunnittelu & toteutus: Narie, kiitos! <3 / tämä on virtuaalihevonen