Kaakkilan Vauhtiveli

virtuaalihevonen

SV-I (4-vuotiaiden tilaisuuden paras), kantakirjakelpoinen

Syntymäaika: 01.03.2017, 10-vuotias Rotu & skp: suomenhevonen, ori
Säkä & väri: 159 senttimetriä, musta (Ee/aa) Rekisterinumero: VH17-018-1322
Kasvattanut: Kaakkilan Suomenhevoset Omistaja: Laura, VRL-11124
Painotus: kenttäpainotteinen Koulutustaso: helppo A, 100cm, helppo


                                  

Olin epätoivoinen Anopinkauhun suhteen. Halusin lähteä kiertämään vaaleanruunikon hevosen kanssa laatuarvosteluita, mutta varsanäytöt eivät riittäneet. Samalla halusin talliin uuden orin, johon painottaa ja johon keskittyä. Halusin yleispainotteisen hevosen, mustan sellaisen. Mutta mistä helvetistä repiä sellainen tiettyyn rakoon? "Eikös se ole aika itsestään selvyys, mitä nyt pitäis tehdä?" avokki painoi kätensä mun olkapäille kun istuin tietokoneen ääressä ja päivittelin lähinnä itsekseni ongelmallista tilannetta. Käänsin katseeni olkani yli pitkään mieheen ja kohotin kulmaani hieman kysyen, koska mä en nähnyt mitään selviä ratkaisuita. "Astutat Neron jollain mustalla orilla. Ja katsokkin että se on menestynyt." Ja niin sai alkunsa mun rakkaan Nero-tammani ja Vähäpellon aivan extrakomean Vauhtihirmun pienokaisen tarina. Sen mustanvärisen, honkelokoipisen varsan, joka juoksi ensimmäisenä talvena päin lauta-aitaa ja liukasteli jäillä tallikoiraan tutustuessaan. Sen, joka lopulta voitti tarhan aidat ja eksyi meidän keittiöön. Meidän oman Veli-vauvan tarina. 

Kaakkilan Vauhtiveli, toiselta nimeltään Veli Veikeä, on ehkä maailman sympaattisin otus emän kaistapäisyydestä huolimatta. Isäänsä tulleena sillä on ollut loputtomat energiavarastot aivan pienestä ponista saakka, ja kasvuiässä se käyttikin niitä kaikenlaiseen pahantekoon. Nykyään energisyys on ohjattu esteradoille ja uuden oppimiseen, mutta herranjumala jos yhdenkin ylimääräisen välipäivän annat tälle - se juoksuttaa sua päätön kana, eikä siitä kokemuksesta tule mikään maailman miellyttävin (koettu on!!). 

Veli on hoitaessa aina astumassa jonkun varpaille, tai litistämässä hoitajaansa seinän ja itsensä väliin. Vapaana ollessaan se pyörii neljän jalkansa varassa kuin mikäkin karuselli, eikä todellakaan huomioi puupäässään että mamman ja papan varpaille ei välttämättä ole maailman viisainta astua. Sitten kun sitä pääsee torumaan, se tuijottaa koiranpennun lailla ruskeilla silmillään ja saa sut tuntemaan, että se kerjäisi armahdusta polvillaan. Ja eihän sille voi olla vihainen. Vaikka se onkin aivan täysi tohelo, sen tökkiminen silkkiturvalla itkuiseen poskeen saa sut rakastumaan enemmän ja enemmän. Eikä se edes ole vaikea hoitaa, jos sen vain muistaa sitoa kiinni ja mielellään vielä käytävälle. Veikeä tykkää hoitotilanteista ja rakastaa olla huomion keskipisteenä, nauttii oikein sydämmensä kyllyydestä kun sitä jynssätään masusta eikä revi jalkojakaan alas kavioita puhdistaessa. 
Satula tarkoitti alkuaikoina orille samaa kuin "sekopäinen ryntäily kentällä perunasäkin kanssa". Nykyäänkin se saa jonkinlaisia kiksejä varustaessa ja oikein innostuu, kun tajuaa, että pääsee töihin - välillä se penkki on vaikea saada pysymään selässä ennen vyön kiinnitystä, kun ori vääntelehtii iloissaan kuin rakastunut tyttö ihastuksen edessä perhosen iskuista vatsassa.... 

Ratsuna Veli on mukava, ei ehkä yhtä anteeksi antavainen kuin isänsä mutta hyvin soveltava ja menevä. Sileällä mentäessä se keskittyy enemmän ratsastajan apuihin ja kuuntelee herkeämättä ohjeita, samoin kuin näyttää myös jos niitä ohjeita ei ole tullut tai ne ovat olleet epäselvät tai liian ronskit. Veli menee reippaasti eteenpäin ja taipuu hyvin kaikkialle, ei säpsy turhia ja askeltaa pehmeästi - mitäpä sitä muuta toivoisikaan? Ei välttämättä mitään, mutta esteillä kyllä yllättää tasaiseen menoon tottuneen ollessaan nimittäin aikamoinen estehai. Vauhdikkaat radat ja asenne "yli mennään, oli se sitten kavaletti tai kiinan muuri" vievät ratsastajan ja Veljen ylinopeudella, mutta yleensä ihan turvallisesti , maalilinjan ylitse. Suomenhevosen hyppy on kevyt ja joustava, ja menee kyllä ylitse mistä kulmasta tahansa - ei siis kannata varautua kieltoon vaikka esteelle tultaisiinkin hieman huonommin, Veli ponnistelee kummatkin puomien toiselle puolelle keinolla tai toisella. Vauhdista huolimatta oria on helppo ratsastaa myös esteillä, ja vaikka toinen meneekin kaasu pohjassa, ei se ole vaarallisen vikuripää tai hullu, silmät kiinni eteenpäin koheltaja. 

 

Sukutaulu

i. Vähäpellon Vauhtihirmu
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-II, VVJ-I, SLA-I, jälkeläisluokka C
ii. Sairaannopee
KRJ-II, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, YLA1
iii. Nopsajalka
iie. Sairaanmakee
ie. Mustakulta
KTK-III, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I,
iei. Pikku-Mörkö
iee. Valkokulta
e. Ch anopinkauhu
KTK-II KRJ-II YLA1 SLA-I ERJ-I KERJ-II
ei. marrasmieli
VIR MVA Ch, KTK-II, KERJ-I
eii. Marrashovi
eie. Tuskantuuli
ee. leskenlempi
KRJ-II, KERJ-II, SLA-I, Jälkeläisluokka C
eei. Lemmentyö
eee. Sulhonsurma

iii. Nopsajalka on tummanpunarautias 158cm korkea suomenhevosori joka on melko tunnettu nimi suomenhevospiireissä runsaan jalostuskäytön sekä upean uransa vuoksi. Yleispainoitteisen, neljän lajin uran tehnyt ori kilpaili tähtivuosinaan ratsastuksessa kansallisella tasolla kun taas valjakkoajossa se pysytteli helpommissa luokissa aluetasolla. Orin parhaita saavutuksia ovat olleet vuosina 2014 ja 2015 suomenhevosmestaruuksien 2. sija esteratsastuksessa sekä vuonna 2015 saavutettu 1. sija kenttäratsastuksessa. Rohkeaksi, nöyräksi ja palvelualttiiksi oriksi kuvailtu hevonen on ratsukantakirjattu I-palkinnolla hyvän rakenteen, mutta myös hyvän ratsastettavuutensa vuoksi. Kauniin läsin omaava ori on rakenteeltaan varsin korrekti, sillä hevosella on pyöreä, ratsutyyppinen runko, vahva ja linjakas kaula sekä suorat jalka-asennot. Nopsajalkaa käytettiin vuosina 2014-2016 jalostukseen varsin runsaasti ja sen tiedetään periyttävän jälkeläisilleen isojen merkkien lisäksi valmiuksia lajiin kuin lajiin. Tänään Nopsajalka viettää leppoisia eläkepäiviä 21-vuoden ikäisenä muun muassa pitkistä maastoreissuista nautiskellen ja jälkikasvuaan tarhan toiselta puolelta vahtien.

iie. Sairaanmakeen historia ei ole se ruusuisin, sillä nuorena suomenhevosten laatuarvostelutilaisuuksissa useasti palkitusta tammasta odotettiin tulevaisuuden kilpahevosta lajiin kuin lajiin. 6-vuotiaana matkalla kasvattajakilpailuun tapahtui kuitenkin jotain, mikä olisi saanut jäädä tapahtumatta - ajokeli oli huono, ja hevosta kuljettanut hevosauto suistui tieltä. Tässä tapahtumasarjassa Sairaanmakeen vasemman etujalan pinnallinen koukistajajänne vaurioitui pahoin, eikä sitä saatu huolellisesta kuntoutuksesta huolimatta entiselleen. Kevyttä harrastekäyttöä jalka kuitenkin kesti, joten tamma jäi käyttämättä jääneen potentiaalinsa, ilmavan liikkeensä ja ratsutyyppisen rakenteensa vuoksi jalostuskäyttöön. Leppoisan luonteen omaavalle tammalle kevyt käyttö ja varsat ovat tuntuneet sopivan paremmin kuin hyvin, sillä se hoitaa vuosi vuodelta sekä omansa että tarhakavereidensakin varsat suurella rakkaudella. Tähän mennessä Sairaanmakeen varsat ovat osoittaneet olevansa vähintään emänsä tasoisia, sillä ne ovat pärjänneet niin ikäluokkakilpailuissa kuin avoimissa ratsastus- ja valjakkokilpailuissa. Sairaanmakee on periyttänyt jälkeläisilleen selkeästi hyvän ja mutkattoman luonteen lisäksi ilmavaa, mutta ergonomista liikkumistapaa.

iei. Pikku-Mörkö on Pihla Kuusiston kasvattama suomenhevosori, joka vaikutti varsin lupaavalta jo nuorena. Pikku-Mörköä näytettiin nuoruusvuosina muun muassa valtakunnallisissa näyttelyissä, jossa se pärjäsi varsin mukavasti korrektin rakenteen ja hyvän liikemekanismin vuoksi. Ajolle opetettu ori sisäänratsastettiin kolmevuotiaana, jonka jälkeen se kävi pyörähtämässä muutamissa laatuarvostelutilaisuuksissa - kolme vuotiaana ori jäi tuloslistan puoliväliin, mutta sekä neljä- että viisivuotiaana ori palkittiin tilaisuuksien parhaana estehevosena. Tämän jälkeen omistaja vei orin ratsuttajalle, jossa ori vietti jopa muutamia vuosia - näin ori sai olla ammattitaitoisessa treenissä sekä tehdä osaavan ratsastajan kanssa ensimmäisiä debyyttejä lajissa kuin lajissa. Tänäpäivänä lempeän luonteen omaava Pikku-Mörkö on ratsukantakirjattu II-palkinnolla ja se kilpailee kansallisella tasolla varsinkin este- ja kenttäratsastuksen parissa 120cm ja CIC1 luokissa. Orilla on jo muutamia jälkeläisiä, jotka ovat vaikuttaneet varsin potentiaalisilta yksilöiltä ratsastusurheilua ajatellen.

iee. Valkokulta on mielettömän kaunis musta suomenhevostamma, jolla on suuri läsi, herasilmä sekä pitkät, yli polvien ulottuvat sukat. Vahvat jouhet omaava tamma on kantakirjattu ratsukantakirjaan I-palkinnolle, joka ei ole suoranainen ihme - onhan Valkokullalla kaunis, korrekti ja pyöreä runko, vahva ylälinja, hyvät leimat, hyväasentoiset jalat sekä erityiset elastiset ja tasapainoiset liikkeet. Kivan ja mutkattoman luonteen omaava tamma on varsin miellyttävä ratsastaa, sillä se on yhteistyöhaluinen ja se reagoi ratsastajan antamiin apuihin nopeasti. Valkokulta on vahva osaaja monipuolisena kilpahevosena, ja se kilpaileekin kansallisella tasolla niin koulu-, este- kuin kenttäratsastuksen parissa, jonka lisäksi se on startannut muutamia startteja yksilönä valjakkoajossa. Tammalla on kaksi mustaa tammajälkeläistä, ja on odotettavissa että tammalla teetetään vielä ainakin yksi varsa kilpauran loputtua.

eii. Marrashovi, tummanpunaruunikko 164cm korkea komea, ryhdikäs, erinomaisin tyypein varustettu ori. Sillä oli väljä pään ja kaulan liittymä, hyvä voimakas ylälinja, joka koostui lihaksesta eikä ihrasta, pyöreä, sopusuhtainen runko, hieman laskeva lautanen. Etusissa oli erittäin lievää vasikkapolvisuutta, takasista ei löytynyt moitittavaa. Kavioaines oli hieman haurasta, mutta ei vaikuttanut käyttöön hyvällä kengityksellä ja kengittäjällä. Marrashovi liikkui erinomaisesti, elastisesti, irtonaisesti ja aktiivisesti. Se keri etusillaan jonkin verran käynnissä, mutta muutoin liikkeet olivat varsin suorat. Ori hyppäsi erinomaisella tyylillä ja se keräsikin niin parhaan askellaji- kuin estehevosenkin tittelit sekä kolmi- että nelivuotiaana laatuarvostelusta. Kasvattajakisan estevoitto napsahti kuusivuotiaana, koulupuolelle oria ei niinkään laiteltu. Marrashovin luonne oli tosin kova, karjas, mutta se ei kuitenkaan sietänyt liian kovaa käsittelyä. Harva ihminen tuli orin kanssa toimeen ja lopulta omistaja otti sen kotitalliinsa, jotta käsittelijöiden määrä olisi pysynyt minimissä eli yhdessä. Marrashovi kilpaili esteitä 120cm luokissa, kenttää se kisasi kaksi kautta CIC1-tasolla - molemmat lajit sujuivat hyvällä menestyksellä. Marrashovi kirjattiin ratsusuunnalle ykkösellä.
Marrashovi periytti erinomaisia käyttöominaisuuksiaan ja sen heikkotasoisemmatkin varsat ovat kapasiteetiltaan yltäneet minimissään metriin tai helppoihin luokkiin koulussa ja kenttäradalla. Valitettavasti ori siirsi eteenpäin myös luonnettaan, eivätkä marrashovilaiset sovikaan harrasteratsuiksi tai ratsastuskouluiksi, saati täti- tai lapsiratsuiksi vaan lähinnä ammattilaisten kilpailijoiden käsiin.

eie. Tuskantuuli, suurehko (160cm) rautiaankimo oli rakenteeltaan kevyehkö, sillä oli hieman alakaulainen kaula, syvä pyöreä runko, huipukas jyrkkä lautanen, suorat etuset, käyrähköt kintereet, lyhyehkö vuohiset takasissa. Tuskantuuli liikkui luonnostaan ylämäkeen, ravi oli sen paras askellaji, laukka valui vähän passitahtiseksi, mikäli tammaa ei pidetty hyvässä lihaskunnossa. Käsitellessä se oli niitä suomenhevosia, joiden vuoksi jotkut pitävät koko rotua juntturana, tamma myös arvosti omaa rauhaansa eikä pahemmin välittänyt ylimääräisestä lääppimisestä tai lässytyksestä. Ratsastettavuudeltaan Tuskantuuli oli kuitenkin hyvä, joskin hieman laiskahko: sopivalla eteenratsastuksella ja motivoinnilla se suoritti kuitenkin ihan kilpailuissa asti vaativa B -luokissa sijoittuen ja voittaen, vaikka puoliveriset veivätkin avoimissa luokissa tikkareita nokan edesä. Tamma hyppäsi kelvollisella tyylillä, mutta nosti jalkojaan melko heikosti mistä seurasi kolauttelua. Se kuitenkin kilpaili kohtalaisen hyvällä menestyksellä 90cm luokissa sijoittuen, jopa voittaen. Tuskantuuli kantakirjattiin oikein hyvällä lausunnolla ratsusuunnalle, I-palkinnolle.
Tuskantuuli sai vanhoilla päivillään neljä varsaa. Se periytti varsoilleen kapasiteettiaan ja laukkaansa, hyppytyyli ja rakenne periytyivät enemmän isän puolelta. Tuskantuuli ei juurikaan periyttänyt luonnettaan, mutta se luonnollisesti opetti omia tapojaan varsoilleen jonkin verran. Kaikki tamman neljä varsaa, kaksi oria ja kaksi tammaa, ovat kilpailukäytössä este- tai kenttäratsuina (110cm + CIC1).

eei. Lemmentyö oli raskaammanpuoleinen nallekarhu, hevonen, jota ei voinut olla rakastamatta. 153cm korkea, vaaleanrautias tähtipää sai varsanäyttelyistä kolmosta ja kaksmiinusta, laatuarvostelukarsinnoissa ori oli keskikastia, joskin liikkeistä tuli kehuja (hyvä yliastunta, suorat ja elastiset, hyvä työntö takaa). Lauhkea, nöyrä, yhteistyöhaluinen ja yritteliäs hevonen oli ruunamainen tossukka, joka kisaamisen ohella teki tuntiratsun ja kärryhevosen hommia. Koulupuolella Lemmentyö kisasi he A -radoilla 60+% tuloksin, parista va B -startista tuli 53-55%. Esteitä ori kisasi lainakuskin kanssa metriin asti erinomaisella menestyksellä (voitto tai sijoitus lähes joka startista), samaten kenttää helpoimmissa luokissa keräten hyviä ratoja ja joitakin sijoituksia. Hyppytyyli ja liikkeet olivat loistavat, rakenteessa oli vikansa; kelvolliset tyypit ja leimat, raskaahko, vahva kaareva kaula, korkea säkä, lyhyehkö selkä, loiva lapa, jyrkähkö lautanen, sapelihakuiset etuset, hyväasentoiset takaset, pystyhköt vuohiset. KTK-II -palkittu ori sai hyvät pisteet käyttökokeestaan sekä paljon kehuja luonteestaan, vaikka herkkyyttä ja reaktiivisuutta kaivattiin etenkin esteillä enemmän.
Periyttäjänä Lemmentyö on ollut huono; valtaosa sen jälkeläisistä on niin totaalisen pehmeitä lapasia, ettei niiden mahdollista osaamista saa edes kaivettua esille. Lemmentyöläiset ovat harraste(puska)hevosia, harvat kilpailevat kisaavat pikkuluokissa. Liiankin lauhkean luonteen mukana tuli usein hieman raskaahko, vaikkakin korrekti rakenne. Lemmentyö lopetettiin 19-vuotiaana sen loukkaannuttua tarhassaan.

eee. Sulhonsurma, rautias, 152-senttinen kenttätamma, oli ikäluokkansa lahjakkaimpia nuoria niin este- kuin koulupuolelle. Tamma oli tullut vahvasti vanhempiinsa; erittäin hyvät tyypit ja leimat, pitkä niska, kevyt kaareva kaula, kevyt sopusuhtainen, pyöreä runko, hyvät lavat ja lautaset, etuset sapelissa, lievästi käyrät kintereet. Jalkojen virheasennot eivät kuitenkaan koskaan haitanneet käyttöä, ja Sulhonsurma oli muutenkin terve kuin pukki. Laatuarvosteluissa ja nuorten luokissa loistanut tamma voitti kertaalleen suomenhevosten kenttämestaruuden ja sijoittui useampana vuonna. Raudikolla oli erittäin hyvät, irtonaiset ja eteenpäinpyrkivät liikkeet, joiden tahti ja yliastunta miellyttivät niin koulutuomareita kuin ktk-lautakuntaa. Tammalla oli isänsä hyvä hyppytekniikka ja kapasiteettia 110cm luokkiin. Rohkea, reipas ja hieman kuumuva hevonen oli ehdottoman nöyrä, työhönsä keskittyvä ratsu, joka kuumumisestaan huolimatta keskittyi ratsastajaansa pyrkien aina tekemään parhaansa. Sulhonsurman kanssa toimiminen oli ilo, hevonen oli suhteellisen helppo ja kaikin puolin miellyttävä tapaus, jonka työmotivaatio (etenkin esteillä) oli omaa luokkaansa.
KTK-I –kirjatulla tammalla on viisi jälkeläistä, joiden taso vaihtelee suuresti. Lupsakampien orien kanssa Sulhonsurma teki turhankin hyväluontoisia hevosia, joista jäi puuttumaan terävyyttä ja suorituskykyä (suvusta huolimatta). Säpäkämpien orien kanssa jälkeläisistä tuli kunnon kilparatsuja kenttäradoille. Tamma periytti vahvasti hyviä liikkeitään ja hyppytekniikkaansa sekä hyvää rakennetta, ilman jalkojensa virheasentoja. Sulhonsurma lopetettiin 24-vuotiaana ähkykierteen vuoksi.

isän puoli © Vähäpelto, emän puoli © emän kasvattaja

Jälkeläiset

NIMI SYNTYMÄAIKA EMÄ OMISTAJA
o. Tiusan Vauhtisielu 23.12.2017 Varjovaakuna Tiusan suomenhevoset

 

Kilpailukalenteri


NÄYTTELYTULOKSET
31.12.2017, Haavelaakso - hevosorit - irtoSERT (pt. vaapu.)

KRJ, 35 sijoitusta
11.04.2017 - Paikka - He A - 5/40
18.04.2017 - Paikka - He A - 4/40
20.04.2017 - Paikka - He A - 5/40
26.04.2017 - Paikka - He A - 3/40
29.04.2017 - Paikka - He A - 4/40
01.08.2017 - Paikka - He B - 5/30
02.08.2017 - Paikka - He B - 2/30
02.08.2017 - Paikka - He B - 3/30
04.08.2017 - Paikka - He B - 5/30
10.08.2017 - Paikka - He B - 1/30
11.08.2017 - Paikka - He B - 1/30
11.08.2017 - Paikka - He B - 5/30
11.08.2017 - Paikka - He B - 1/30
12.08.2017 - Paikka - He B - 1/30
13.08.2017 - Paikka - He B - 1/30
14.08.2017 - Paikka - He A - 2/30
20.08.2017 - Paikka - He B - 1/30
21.08.2017 - Paikka - He B - 2/30
21.08.2017 - Paikka - He A - 1/30
25.08.2017 - Paikka - He B - 4/30
26.08.2017 - Paikka - He B - 5/30
26.08.2017 - Paikka - He B - 5/30
26.08.2017 - Paikka - He B - 3/30
27.08.2017 - Paikka - He B - 1/30
27.08.2017 - Paikka - He B - 5/30
27.08.2017 - Paikka - He A - 1/30
28.08.2017 - Paikka - He B - 5/30
29.08.2017 - Paikka - He B - 1/30
30.08.2017 - Paikka - He B - 2/30
21.11.2017 - Paikka - He B - 3/30
06.01.2018 - Paikka - He D - 2/39
11.02.2018 - Paikka - He A - 3/40
12.02.2018 - Paikka - He A - 4/40
12.02.2018 - Paikka - He A - 3/40
13.02.2018 - Paikka - He A - 4/40

ERJ, 33 sijoitusta
12.04.2017 - Paikka - 100cm - 5/30
12.04.2017 - Paikka - 100cm - 4/40
13.04.2017 - Paikka - 100cm - 2/40
14.04.2017 - Paikka - 100cm - 1/40
14.04.2017 - Paikka - 100cm - 2/30
15.04.2017 - Paikka - 100cm - 2/30
16.04.2017 - Paikka - 100cm - 5/30
16.04.2017 - Paikka - 100cm - 1/30
16.04.2017 - Paikka - 100cm - 6/40
17.04.2017 - Paikka - 100cm - 5/40
20.04.2017 - Paikka - 100cm - 1/40
22.04.2017 - Paikka - 100cm - 2/40
25.04.2017 - Paikka - 100cm - 1/40
25.04.2017 - Paikka - 100cm - 6/40
26.04.2017 - Paikka - 100cm - 1/40
27.04.2017 - Paikka - 100cm - 2/40
28.04.2017 - Paikka - 100cm - 5/40
26.11.2017 - Paikka - 100cm - 5/30
27.11.2017 - Paikka - 100cm - 1/30
01.12.2017 - Paikka - 80cm - 5/50
03.12.2017 - Paikka - 80cm - 5/50
05.12.2017 - Paikka - 80cm - 2/50
08.12.2017 - Paikka - 80cm - 5/50
08.12.2017 - Paikka - 80cm - 5/50
13.12.2017 - Paikka - 80cm - 2/50
14.12.2017 - Paikka - 80cm - 4/50
15.12.2017 - Paikka - 80cm - 5/50
17.12.2017 - Paikka - 80cm - 6/50
19.12.2017 - Paikka - 80cm - 4/50
28.12.2017 - Paikka - 80cm - 4/50
12.02.2018 - Paikka - 100cm - 2/30
14.02.2018 - Paikka - 100cm - 3/30
17.02.2018 - Paikka - 100cm - 3/30

KERJ, 32 sijoitusta
14.04.2017 - Hukkapuro - Helppo - 5/30
16.04.2017 - Hukkapuro - Helppo - 4/30
17.04.2017 - Hukkapuro - Helppo - 3/30
18.04.2017 - Hukkapuro - Helppo - 5/30
21.04.2017 - Hukkapuro - Helppo - 5/30
22.04.2017 - Hukkapuro - Helppo - 2/30
26.04.2017 - Hukkapuro - Helppo - 2/30
28.04.2017 - Hukkapuro - Helppo - 2/30
23.07.2017 - Kärmeniemi - Tutustumis - 3/28
24.07.2017 - Kärmeniemi - Tutustumis - 5/28
28.07.2017 - Kärmeniemi - Tutustumis - 4/28
02.12.2017 - Turmeltaja - Helppo - 5/40
06.12.2017 - Turmeltaja - Helppo - 2/40
09.12.2017 - Turmeltaja - Helppo - 6/40
09.12.2017 - Mörkövaara - Aloittelija - 2/22
13.12.2017 - Turmeltaja - Helppo - 4/40
15.12.2017 - Turmeltaja - Helppo - 1/40
15.12.2017 - Mörkövaara - Aloittelija - 1/22
16.12.2017 - Turmeltaja - Helppo - 1/40
23.12.2017 - Mörkövaara - Aloittelija - 3/22
25.12.2017 - Mörkövaara - Aloittelija - 1/22
07.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 5/30
11.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 4/30
11.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 3/30
12.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 1/30
12.02.2018 - Kievarinkuja - Tutustumis - 5/40
16.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 5/30
17.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 2/30
18.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 4/30
19.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 5/30
19.02.2018 - Kievarinkuja - Tutustumis - 3/40
20.02.2018 - Vähäpelto - Helppo - 5/30


Päiväkirjamerkinnät & valmennukset

1. maaliskuuta 2017, päiväkirjamerkintä

Mulle oli luvattu vapaapäivä, ihan vain koska avokki kuvitteli että raadoin liikaa tallissa. Tottahan se osittain oli, mutta Nero oli viimeisillään kantavana ja suurimman osan ajasta vahdin tamman liikehdintää. En mä olisi silti tarvinnut vapaapäiviä ennen varsan syntymää, koska omalla tavallaan nautin tallissa vaeltelusta, sen tuoksun nauttimisesta ja Neron kanssa puuhastelusta. Olin suunnitellut vaaleanruunikon kanssa tulevaisuutta monina iltoina kun Jesse oli ollut jo sisässä katsomassa Selviytyjiä. Sitä kuinka varsasta tulisi aivan huipputasoinen, menestyttäisiin ja tamma saisi sitten olla meistä ylpeä.
 "Aivan kuin sie sitten ehtisit lomailla kun se varsa on tullut ulos, sittenhän sie vasta raadatkin", Jesse oli kakonut oven suussa, kun olin yrittänyt vetää tallikenkiä jalkaan. Se itsepäisesti oli kuitenkin tuonut mulle korkokengät ja työntänyt sen jälkeen autoon - "Käy ostoksilla, nää kavereita. Mä huolehdin tallista tänään", se oli vielä huikannut tyytyväinen virne huulillaan kun olin muka pöyristyneenä alkanut startata autoa. 

Ja mähän näin kavereita. Minna ja Juuli oli keskustassa juuri oikeaan aikaan ja me käytiin kahvittelemassa ennen sitä normaalia vaatekauppojen kiertelyä. Hetkeksi mä jopa unohdin kaikki pohdinnat Anopinkauhusta ja vatsassa odottavasta lapsesta, kun pääsin pyörähtelemään sifonkimekoissa ja kellohameissa sovituskäytäville. Rentouduin tyttöjen seurassa ja meillä oli hauskaa aina siihen saakka, kun mun puhelin alkoi raivokkaasti soittaa sitä iPhonen perussoittoääntä. Nähdessäni Jessen nimen näytöllä mä vielä tokaisin Minnalle ja Juulille, että kokikohan avokki nyt tulleensa syrjäytetyksi, kun olin viipynyt jo muutaman tunnin reissuillani.
"Se on ori. Ja musta. Ja aivan terve. Se seisoi kirahvinkoivillaan karsinassa kun menin jakamaan heiniä", Jessen ääni heittelehti kiihtyneenä, kun vastasin. "Mikä?" helvetti soikoon kun en ymmärtänyt mistään mitään. Kun avokki puhelun toisessa päässä sai sanottua "no se varsa, Neron varsa", olin alta aikayksikön riisunut vaaleanpunaisen Cubuksen hupparin, rytynnyt sen sovituskopin penkille ja kerännyt kamppeeni. Juuli ja Minna jäivät seisomaan kaupan käytävälle kun ryntäsin parkkihalliin ja käynnistin Audin, enkä varmaan ikinä ollut selvinnyt kotiin niin nopeasti. Kotipihassa lumi pöllysi kun mä parkkeerasin turhankin ronskisti tallin eteen, jonka jälkeen kompuroin pää kolmantena jalkana vaaleanruunikon tamman karsinalle, jossa mua odotti ehkä maailman suloisin ilmestys. Se tuijotti nappisilmillään karsinaan tulijoita, musta vauvankarva vielä märkänä ja tupsut suurista korvista töröttäen. "Tää ei mennyt yhtään niinkuin mie suunnittelin. Sie senkin", tokaisin häkeltyneenä Jesselle, jonka kasvoja koristi jo varsin leveä hymy. Asettuessani polvilleen pahnoille orivarsa katseli mua hetken uteliaasti, kunnes otti ensin yhden, sitten toisen ja kolmannenkin askeleen mua kohden niin, että ylsi haistelemaan mun naamaa. Suomenhevostamma katseli meidän rakkaushetkeä nyrpeän näköisenä ja inahti pienesti, niin että Jesse tajusi heittää käsissään olevat heinät sen syötäväksi. "Mikä Veli Veikeä. Kato sitä, niin syötävän suloinen ja ihana", käänsin katseeni olkani yli avokkiin, joka kohotti kysyvästi kulmiaan. "Mikä hemmetin Veli Veikeä?" "Tästä tulee Veli Veikeä. Eikö näytäkin ihan siltä?" "No, katotaan sitä sitten kun nimetään se", Jesse totesi, mutta tiesi sisimmissään, että mulle se ei voinut sanoa vastaan. Olin sen oma syötävän suloinen ja ihana.(461 sanaa)

10. maaliskuuta 2017, päiväkirjamerkintä

Musta suomenhevosvarsa pomppi emänsä rinnalla matalassa lumihangessa niin, että pumpulin kevyttä valkeaa höttöä lenteli ympäriinsä. Punainen riimu melkein pyöri sen päässä ja hyvä etteivät sen pienet kaviot kolahdelleet vaaleanruunikon emän jalkoihin. ”Tuohan on ihan sekaisin, siitä tulee varmaan samanlainen kaistapää kuin tästäkin”, Jesse huudahti mulle, perässä kävelevälle valokuvaajalle, Neron selästä ja puistelin päätäni. Mulla oli kova luotto Veljeen. Niin, ei me koskaan ristitty sitä Veli Veikeäksi, vaikka kuinka halusin. Siitä tuli loppupeleissä Vauhtiveli ja lempinimeksi meidän suissa muovaantui Vempulasta ja Velmeristä lopulta pelkkä Veli.

”Kyllä se kasvaa vielä ja näyttää, näyttää perkele koko maailmalle. Siitä tulee upee”, huikkasin avokille virnuillen ja otin muutaman reippaamman askeleen juuri, kun honkelokoipinen varsa pysähtyi niille sijoilleen. Sen korvat jähmettyivät eteenpäin ja kaula taipui pienelle kaarelle, ja mulle tuli kiire nähdä, mitä sen edessä seisoi. Odotin jotain vähintäänkin koiran kokoista ja karhun muotoista, mutta vaimeaksi yllätykseksi orivarsan edessä seisoa nökötti punainen kissa. Se katseli suurilla silmillään Veljeä, häntä puolelta toiselle vaappuen, kun musta varsa pörisi sille. Lopulta Veli jopa otti askeleita tuota karvakasaa kohden, jolloin tuntematon viiksivallu päästi suustaan pienen sähähdyksen ja poistui paikalta upottavassa kinoksessa pomppien. Ja kun varsa oli rauhoittunut, oli sen emän aika riekkua. Nero pyrähti häntä komeasti kaarella raviin, mikä innoitti sen varsan juoksemaan perässä - tosin sellaista holtitonta pierupukkilaukkaa, ei mitään koottua ravia. Vaaleanruunikko tamma huudahti innostuksesta valloillaan, ja heitti esimerkkipukin lapselleen, jolloin mun avokkini lensi komeassa kaaressa hankeen. ”Perkuleen kaistapäät”, kuului kirous keskeltä lunta, kun mä nauraen juoksin ottamaan lasta ja sen mammaa kiinni.

11. huhtikuuta 2017, päiväkirjamerkintä

"Voi helevetti", kiroaminen kaikui tyhjässä tallissa kun saavuin sisälle. Seuraavaksi kuului vaimea tumahdus ja sain vastaani mustan suojan, kun avokki tuijotti kärttyisenä karsinassaan seisovaa ponia. "Mitäs tää suoja on siule tehny?" kysyin mieheltä kulmiani kohotellen, ja tämä osoitti Veljeä, joka napotti kaltereiden välistä meitä - eilen illalla palmikoitu tukka aivan puruissa ja takkuuntuneena, selkä paljaana ja aivan kuin pieni virne huulillaan. "Missäs se loimi on, joko riisuit?" kysyin mieheltä ja ehkä ensimmäistä kertaa (poislukien hääpäivämme) tuo näytti siltä, että voisi purskahtaa itkuun. "Vesikipossa. Ja kyllä, Veli on aivan puruissa", Jesse mutisi ja pyöriteltyäni päätäni hetken avasin karsinan oven harvinaisen päättäväisesti. Kyllähän miehen kiukkupotkuraivarit ymmärsi, oli ensimmäinen kilpailupäivämme kyseisen suomenhevosen kanssa ja Jesse starttaisi Veljellä helpon An luokassa parin tunnin kuluttua naapuripitäjässä. "Ei tätä kyllä pestä ehdi enää. Tule muru auttamaan niin harjataan tää ja selvitetään tuo harja", huikkasin toiselle ja keräiltyään hetken itseään mies tuli, erityisen vihaisen ja loukkaantuneen näköisenä, Veljen karsinaan.

"Mä arvasin ettette saisi tuon hevosen tukkaa minkäänlaiselle letille" oli ensimmäinen kommentti, joka hevostuttavan suusta irtosi, kun me päästiin kilpailupaikalle. Jesse otti hatkat ja mä jäin seisomaan hieman hermostuneena vanhemman mieshenkilön keskuuteen. "No, Veljellä oli sellainen poikien yö ja oli purkanut kaikki lettinsä sitten. Ja pessyt loimen vesikipossa", kiusaallinen hiljaisuus katkesi miehen röhönauruun, kun tuo totesi että pitää meidänkin kaikenlaisia valheita vaan kehitellä. No, kisakentällä Jesse jyräsi sotkutukkaisella Veljellä tuon miehen ihan kuus-nolla, kun ensimmäisissä kisoissaan ikinä musta suomenhevonen rokkasi ja raivolla, sijoittuen viidenneksi

00. joulukuuta 2017, päiväkirjamerkintä

Seitsenkuinen suomenhevosori pyörähti narun päässä ja heitti esimerkillisen korkean pukin, kun talutin sitä sankassa lumisateessa kohti tarhaa. Tiusan Kostonkeittäjä, lempinimeltään vain Tonppa (tai kuten aviomies sanoo, Tomppa, koska kuulema Tonppa kuulostaa tyhmältä), oli saapunut meille muutama päivä sitten ja sen kotiutuminen oli tapahtunut yllättävän hyvin - paksussa talvikarvassa oleva varsa oli ollut aivan hurrjan reipas koko ajomatkan Tiusasta Kaakkilaan, samoin kuin ensimmäisen kerran kun se kohtasi uuden gänginsä eli meidän muut orit Waahtiksen ja Veljen. Vaikka meidän orit tietäen ne koodikielittivät toisilleen Tonpan rääpälyyttä (Waahtiksella kuin olisi vara mitään sanoa, kun itsekkin vielä sellainen rimppakinttu eikä edes montaa vuotta vanha) ja varsamaisuutta, oli ne ulkoisesti ainakin tulleet uuden tulokkaan kanssa todella hyvin toimeen. Ehkä se johtui siitä, ettei kukaan pojista ollut mitenkään extraiäkäs tai elämää nähnyt, ja ne saattoivatkin yhdessä olla hieman keltanokkia, toisin kuin tammatarhassa jossa tallin selkeästi vanhin tamma Nero pomotti muita minkä syömiseltä ja nukkumiseltaan ehti.

Tarhan portille saapuessamme oli meitä vastassa musta Veli ja ruunikko Waahtis, jotka pälyilivät mua herkkujen toivossa. Häädin pojat Tonpan riimunnarun päällä kauemmaksi portista ja onnistuttuani kääntämään tummanruunikoksi kasvavan varsan aiton sisälle mä päästin sen irti ja suljin portin perässäni. Hieman kuitteja sun muita rapistellen kaivelin sormikas kädessäni muutaman leivänpalan toppatakin taskusta ja ojensin käteni ensimmäisenä kohti Waahtista, joka oli haukkana lähempänä mua. Rapsutin ruunikkoa suomenhevosoria turvasta ja ojensin sitten lopuille kavereille näiden ansaitsemat palat leipää, suoristaen vielä Veljen yllä keikkuvaa turkoosia loimea. Kun orilauma tajusi, ettei multa herunut yhtään enempää nameja, lähti kolmen ryhmittymä vaeltamaan kohti tarhan toista päätyä Tonppa kärjessä höyryjä päästellen - nuorimmainen innoitti korskivalla ravillaan myös muut pojista nopeuttamaan tahtia, ja vaikka mä olisin kuinka voinut katsella orien temmellystä koko päivän, kutsuivat mua jo uhkaavasti kuluvan päivän tallihommat. Sen lisäksi mä olin jo eilen vihjaillut aviomiehelle, että pitäisi kaivaa reki tänään esille, jouluaatto oli aivan kulman takana enkä mä missään nimessä missaisi vuosittaista retkeä koko hevoslauman kesken. Tänä vuonna myös Tonppa pääsisi tutustumaan kyseiseen perinteeseen!

 

erikseen mainittuja lukuunottamatta kaiken materiaalin © Laura
ulkoasun suunnittelu & toteutus: Narie, kiitos! <3