m.b. chiva

Koska joskus täytyy vähän hullutella, menin sitten ja ostin suomenjunttieni sekaan ihan ihkaoikean puoliverisen. Oikean kiiltokuvahevosen, sellaisen josta kaikki tytöt haaveilevat - paitsi että Chiva on hieman höpsö ja tuntuu aina välillä enemmän juntilta kuin nuo varmajalkaiset, pakkasta kestävät ponini. Oikeastihan Valtteriksi ja Valluksi kutsuttu pitkäkoipi eroaa suomenhevosistani vain sillä, että se hyppää muutaman kymmentä senttiä korkeampaa ja tarvitsee takin joka helvetin kelille.

Chiva on alunperin kotoisin Ahvenanmaalta (ei siis sen kauempaa, vaikka aitojen suomalaismiestemme Waahtiksen ja Veljen naljailut maahanmuuttajaponista ja postimyyntikoristeesta ovatkin kantautuneet myös meikäläisen korviin), jossa se asui kasvattajatilallaan Mandelbackessa vieroitusikäiseksi saakka. Ja olisi asunut varmasti vielä pidempäänkin, jos minä en olisi mennyt ja jättänyt siitä ostotarjousta jo ennenkuin varsa oli luovutettavissa uusiin käsiin. Reilun puolen vuoden ikäisenä puoliverinen kuitenkin hylkäsi kotipesänsä, jätti peräänsä surullisesti kiljuvan emänsä ja matkusti oikean nuoren miehen tavoin maailmalle, ensimmäistä kertaa laivassa ja vieläpä yksin. Joulukuussa 2016 sen paatti rantautui Turkuun, josta reissaajamme hyppäsi suuren limusiininhevosrekan kyytiin ja matkusti suurtähden tyylillä ensimmäisessä luokassa tänne metsän keskelle. Uteliaaksi kuvattu ori oli sangen järkyttynyt, kun se asteli punaista mattoa (toisin sanoen rekan laskusiltaa) pitkin tallipihaamme ja tajusi, ettei sitä odottanut kiiltäväkarvaiset puoliveritammat tai viiden tähden hotelli - ei tosiaankaan, sitä ympäröi maalaismaisemat ja mammuttiponit. Onneksemme popdiiva sopeutui kuitenkin nopeasti laskettuaan turkiskaulustaansuojamuuriaan - kun Valtteri uskaltautui ensimmäisen kerran ulkoilemaan jääkautisen karvan kasvattaneiden suomenhevostemme kanssa, se alkoi jopa melkein pitämään niistä. Olihan sen pakko antaa hieman kyytiä pienemmilleen ja hommata lauman johtajan valtikka, mutta muuten pojilla on mennyt ainakin tähän asti ihan mukavasti - mitä nyt Veljeä aina välillä kismittää, kun Vallu huutelee sen morsiammille (= puolisisarelleen).