perustiedot päiväkirja

Suomenhevostamma Kaakkilan Taikavalssi eli Vanttu
syntynyt 21. tammikuuta 2018, 10-vuotias
korkeus 157 senttiä, punaruunikko (Ee/Aa)

rekisteröity numerolla VH18-018-0643
hevosen on kasvattanut Kaakkilan Suomenhevoset ja omistaa VRL-11124

ei meriittejä

Kantavana orista Vaniman Pusupotenssi, arvioitu laskettu aika 02/2020!


And flowers on the grave of the child that I used to be

Kaakkilan Taikavalssi on ihan mukava, ruskea suomenhevonen. Painosanalla ihan. Vaikkei siitä ole kasvettuaankaan tullut samanlaista evil deviliä kuin sen äidistä, ei se silti saanut luonteenpiirteitä jaettaessa maailman parhaimpia kortteja; Vanttu on niin sanotusti tosileidi, jonka mielialat vaihtelevat päivittäin, eikä oikeastaan koskaan voi tietää kasvattaako tamma pirunsarvia vai enkelinsiipiä sillä hetkellä. Ja, vaikka ruunikko suunnittelisikin vihanpurkauksia ja olisi jo heittänyt ratsastajansa päin maneesin seinää, sille leppyy aina. Sen kolttosille antaa aina anteeksi aivan kuin koiranpennuille - ne ovat ne silmät ja se katse, jolla Vanttu sinulta pyytää huomiota ja kerjää rapsutuksia. Eli aivan kuten pitkä matematiikka, tämän tamman luonteen kanssa ei pääse oikeastaan pidemmälle kuin tehtävänannon läpilukuun - siinä vaiheessa, kun olisi tarkoitus alkaa laskemaan, päättää luovuttaa ja vain kokeilla kirjoittaa laskimella hauskoja sanoja. Vantun kanssa kannattaakin (not seriously, tyydy siihen laiskaan poniin joka ei liiku mihinkään - pääset helpolla) vain kokeilla ja koittaa kestää.

Hajosiko auto tienposkeen tallimatkalla, unohditko kenties hanskat kotiin pakkasella? Ei hätää, Vanttu auttaa unohtamaan vitutuksen ja rahahuolet aiheuttamalla uusia harmaita hiuksia! Se ei pysy aloillaan muutamaa minuuttia pidempään, ja jos se vain on vapaana karsinassa hoitohetkellä ilman, ettei se pyöri, se leikkii vesiautomaatilla, litistää toisen kylkensä seinää vasten ja kaivaa tietä Kiinaan kaviollaan. Juuri kun hoitaja saa pohdittua päänsä puhki eri toimintasuunnitelmilla tamman jalkojen suojittamiseksi, on Vandella jo uudet puuhat mielessä ja hoitajaraukka joutuu aloittamaan kaiken uudestaan - kätevää aivojumppaa, sanoisi tämä hevonen jos puhua osaisi. Kaikkein varmin tapa saada kaikki hoidetuksi mahdollisimman ”helposti” on sitoa ruunikko kiinni käytävälle niin, että se pääsee esittelemään vain peräpään tanssiaskeliaan - kun harjan kanssa heiluva on pelastettu litistyskuolemalta, antaa suomenhevonen laskea harjan kaulalleen, välillä hoidosta jopa nautiskellen. Liian pitkälle tamman alahuulen lerputuksen lumoihin ei kannata vaipua, sillä maha on tietenkin sitten sitä herkkää aluetta, josta nousee jalka ja kääntyy korvat - toisaalta jos koittaa ajatella positiivisesti, niin kelläpä tytöllä ei olisi arkaa paikkaa, kun aina yritetään peitellä sitä kuinka ei päässytkään kesäkuntoon tai unohti pestä hiuksensa viikon jälkeen? Niinpä, Taikavalssi ei todellakaan ole ainoa. Harjat on ok, kaviokoukku on ok, vesiletkukin joskus, hikiviila superextra-no-no, satula menee luimistelujen kanssa. Aika lailla kaikista hoitotoimenpiteistä selvitään murahduksilla, ärähdyksillä ja viimeistään rauhoittavilla (viimeistään = kun eläinlääkäri on käymässä). Suitsinnan kanssa joutuu aina välillä tappelemaan ja kurottelemaan, mutta tässäkin Vanttu huolehtii vain suitsijan venyvyydestä ja hermojen pitämisestä - on se ihana kun se aina jaksaa muistaa kaksijalkaista, eikö? Pesulla käydessä on tärkeää, että myös hoitaja saa läpikotaisen puunauksen, ja kengittäessä tamma painaa päänsä vasten ihmisen olkapäätä testatakseen, onko hoitaja muistanut käydä salilla vahvistamassa olkalihaksiaan (jos murtuu pään painosta, on aika hankkia uusi salikortti viime tammikuussa ”alesta” hommatun tilalle). Varsinkin vierestäkatsojan roolissa on elämä ruunikon suomenhevosen kanssa siis ainakin hauskaa, jos ei muuten erityisen tuottavaa.

Muistatko sen ensimmäisen kerran, kun sait ponitunnilla nousta Pojun selkään ilman että kukaan piteli kiinni kimon poniruunan suitsista? Muistatko sen ihanan ylpeyden, jonka koit kun käytit kaikki pohjevoimasi noustaksesi pullean ponin selkään ja vihdoinkin humpsahdit satulaan? Myös Vantun selkään noustessa saa tuntea olonsa ylpeäksi ja vähintään Suomen mestariksi, tamma kun on kova näyttämään niitä wanhojen tanssien mekkojen helmoja heiluttavia piruetteja juuri silloin - jos meinasit pysyä perässä yhdellä jalalla pomppien, no, turha kuvitellakkaan. Hanki se jakkara ja hyppää selkään reippaasti ja vaivattomasti, jotta pääset kuuntelemaan ruunikon inahduksia satulavyötä kiristäessä. Vasta kun kaikki remelien säädöt sun muut on hoidettu ja lampsitte uralla alkukäyntejä, on suomenhevonen tyytyväinen - sehän siis tykkää liikkua ja olla ratsuna, vaikkei siitä ehkä ensimmäisenä sitä uskoisi.
Taikavalssin askeleet ovat lyhyet ja hieman tikittävät, vatsalihaksia treenaavat ja ladattu täyteen vauhtienergiaa - aina mennään vähän reippaammin kuin olisi tarvis, aivan kuin pitäisi olla aina ajoissa. Laukka on erittäin mukava ratsastaa, ravissa riippuu ihan saako keventää vai kidutetaanko perslihaksia harjoitusravissa. Ruunikko on muuten omaperäisestä luonteestaan huolimatta ihan semimiellyttävä ratsu joka tekee parhaansa (jos tahtoo), aina se ei jaksa totella - hauskempaahan on, kun ratsu saa (ei kyllä saisi mutta tekee niin vaikka kieltäisi) itse päättää tehtävät ja tuhlata turhat energiat kulmien pelkäämiseen ja kaikkeen muuhun yhtä mukavaan. Esteillä tuo ongelma tahtoo esiintyä pelottavien (lue: rumien) esteiden kohdalla, tamma kun on tyylitietoisena täysin varma etteivät jotkin ylitettävistä esteistä löydy sen kauden voguesta. Sellaisten yli on turha yrittää ensimmäisellä kerralla, ja ratsastajan tuleekin takoa ruunikon hevosen päähän usein, kuinka hypätään yli ilman esteen kiertämistä. Vande on kyllä ihan kohtalainen esteratsu, ja ainakin siltä löytyy vauhtia, hyppytekniikka ei ole mikään Luojan kaunein luomus mutta kelpaava kuitenkin. Kaikenlisäksi tamma tuntuu joskus tykkäävän esteistä, ainakin kun niitä hypätään kujalla ilman varusteita. Maastoon lähdettäessä Vanttu pistää usein mörkölasit päähän ja näkee kummajaisia siellä sun täällä, kuitenkaan pelkäämättä säpsymisiä enemmän. Kyllä tamman selässä pysyy vaikka oltaisiin metsässä kahdestaan samoilemassa, ratsastaja vaan muistaa olla nukkumatta!

I stretch the truths 'til they lose shape As support beams bend and break

i. Kärmeniemen Makia KTK-III, ERJ-II
155cm rt
ii. Marinara KTK-II, KERJ-I iii. Marinada evm
iie. Kettumäen Manta evm
ie. Rakkausrunoja KTK-II, KERJ-I, KRJ-I, SLA-I iei. Rakkautta Ilmassa evm
iee. Painajaisruno evm
e. Ch Anopinkauhu KTK-II, KRJ-II, SLA-I, ERJ-I, YLA1, KERJ-II
154cm vrn
ei. VIR MVA Ch Marrasmieli KTK-II, KERJ-I, YLA1, SLA-I* eii. Marrashovi evm
eie. Tuskantuuli evm
ee. Leskenlempi KERJ-II, KRJ-II, SLA-I eei. Lemmentyö evm
eee. Sulhonsurma evm

sukupuoli nimi syntymäaika isä omistaja
ori Nuutinpolokka 06.11.2018 Takamaiden Nuutti VRL-11124
ori/tamma (Luodon) Pusupolokka arv. 06.02.2020 Vaniman Pusupotenssi VRL-11124

 

I don't want to leave, I don't want to stay, Why look twice at a beautiful existence?

Kouluratsastus tasolla 1 pistein 318.98
Esteratsastus tasolla 0 pistein 139.19

Kuuliaisuus ja luonne: 131.29p
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 7.90p
Tahti ja irtonaisuus: 187.69p

Startteja yhteensä: 9
Sijoituksia yhteensä: 0
Voittoja yhteensä: 0

pvm, kilpailupaikka laji taso tulos
29.05.2018 Stall Sjöholma Esteet (harj. kilp.) 50cm 3/7 (1
21.07.2018 Arola Koulu, porrastettu Helppo D (seura) 4/6
21.07.2018 Arola Koulu, porrastettu Helppo C (seura) 4/7
02.08.2018 Stal Corbais Esteet, porrastettu 40cm (seura) 23/26
02.08.2018 Falkenhof Koulu, porrastettu helppo C (seura) 26/31
06.08.2018 Ratsutalli Lilja Koulu, porrastettu helppo C (seura) 5/11
06.08.2018 Ratsutalli Lilja Koulu, porrastettu helppo B (seura) 8/15
07.08.2018 Ratsutalli Lilja Koulu, porrastettu helppo C (seura) 4/9
07.08.2018 Ratsutalli Lilja Koulu, porrastettu helppo B (seura) 7/13

1) Stall Sjöholma, 29.05.2018, tuomarin kommentti: Ruunikko suomenhevostamma muljautteli silmiään pari kertaa siihen malliin, että kulmissa tai koristekukkasien takana taisi vilistä vihreitä miehiä. Laura sai hyvin pidettyä kaikki langat käsissään ja nuoren tammansa keskittymään tehtävään. Siisti, rauhallinen ratsastus taannutti tamman alkuradan hysterian. Taikavalssin hypyt olivat laakoja hieman puutteellisen selän käytön vuoksi, mutta ratsukko selvitti 50cm esteradan puhtaasti.

 

ulkoasu © Narie, muokkaukset ja kaikki muu © Huviluoto 2019, jollei toisin mainita | tämä on virtuaalihevonen