 |
|
Markulla oli tapana hakea yhteistyökumppaniltaan myyntivälitykseen hevosia Baltian kolmesta eri maasta, iskeä ne treeniin tiluksillaan Pohjanmaalla ja kaupata ne sitten jonkin ajan kuluttua suomalaisille - tai rajojen yli, jos niikseen tuli. Ditleif oli yksi näistä tapauksista, ja se saapui Suvannon kyydissä Latviasta toukokuun puolessa välissä - juuri sinä onnettomana sunnuntaina, kun me oltiin vierailemassa perheen mailla ja päädyttiin apukäsiksi purkamaan hevosrekkaa.
”Tuossa oli tuo latvialaistamma, tosi kiva tapaus mutta vähän ujonpuoleinen. Nätit askeleet sillä silti on. Ja sitten sieltä ollaankin valmiita jo tulemaan, ehtaa Peppi Pitkätossu -matskua meille tarjoilee Joni ja narun päässä oleva Ditleif!” Markku selosti laskusillan alapäässä meidän vieressä, kun hyvin harvoilla pilkuilla varusteltu ori laskeutui steppailevasti alas hiekoitetulle pihamaalle. Sen korvat poukoilivat tallipihan äänien perässä ja muutaman kerran puhistuaan se tyytyi kuoputtamaan maata vaaleanpunaisella kaviollaan.
”Seitsemänvuotias knabstrupper, mennyt pikkuluokkia esteitä ja kenttää. Osaa hypätä, vähän sellainen ikuinen lapsi -tyyppinen luonne. Nyt kun päästää hetkeksi peltoon kasvattamaan vatsaansa ja lomailemaan niin veikkaan että pääkoppakin vähän selkiää, ihan tosi mukava kunhan muistaa antaa sen tuulettua ja levätä myös. Edellinen omistaja ajoi sen vähän loppuun niin otetaan ihan iisisti nyt.”
Markku oli selkeästi ylpeä värikkäästä hevosenalusta, joka ei jaksanut keskittyä paikallaan seisomiseen, vaan näpersi tyytyväisenä Jonin tuulitakin hihaa. Mä tyydyin tuijottamaan oria hiljaa, mutta jokin siinä kolahti jo ensikohtaamisessa.
Aikaa kului, ja me mentiin Markun luokse seuraavan kerran kesäkuun puolella. Mies halusi esitellä muutaman uuden tamman kuultuaan, että mä mahdollisesti etsin remmiini lisäystä yhden tai kahden hevosen verran, ja koska me oltiin aiemminkin hoidettu kauppoja sujuvasti, mä olin päättänyt vain ottaa vastaan mitä toisella oli näytettävänä.
”Miltä se tuntuu selästä käsin? Isohan se on kuin mikä mutta ainakin maasta katsottuna noi sen liikkeet näyttää tosi kivoilta”, Adrian seisoi keskellä kenttää Markun vieressä ja seurasi tarkasti ruskeilla silmillään, kun mä hidastin Silviaksi kutsutun Irish Sport Horse -tamman käyntiin.
”No siis joo onhan tää ihan tosi iso Deen jälkeen, mutta tulee jotenkin kotoisa olo, onhan Eepikin aika iso. Tuntuu tosi kivalta kädelle, onhan tässä työstämistä vähän mutta kyllä mä vähän rakastunut oon”, mun käsi valui ruunikon tamman kaulalle ja taputin tähtipäistä eläintä. Kun mä nostin katseeni, mun silmäni kiinnittyivät oriin, jonka mä olin nähnyt aiemminkin.
”Tuo ei sitten ole mennyt vielä vai?” Mä nyökkäsin Ditleifiä kohden.
”On sillä pari käynyt kokeilemassa, mutta mulle ei oo jäänyt sellaista fiilistä että niistä olisi mikään ollut se ’the perfect match’”, Markku huokaisi syvään ja seurasi itsekin, kuinka tämän avovaimo harjasi kanbstrupperia tallin ulkopuolella puomilla.
”Mitä jos mä ottaisin sen? Siis koeajalle tietenkin, laitumelle Eepin seuraksi?”
Doricemay muotoutuu mun suussa Rimpulaksi ja Riisiksi, vaikka tamman virallinen kutsumanimi onkin hyvin hyvin persoonallinen Dee. Mutta mä en mahda sille mitään. Rimpula sopii hyvin punaiselle ja Riisi istuu suuhun, joten niillä me usein mennään. Jos hevosessa ei ole muuta vikaa niin ainakin sitten lempinimet.
Dee on nimittäin, kaikkien yllätykseksi, aika mallikelpoinen eläin. Kun ei unohda faktaa, että se on tamma ja vaihtaa mielipidettään kuusi kertaa päivässä, eli siis rutkasti enemmän kuin mä mun sukkiani. Riisi rakastaa ruokaa ja sen saa toimimaan herkkupalkalla niin traileriin kuin venytyksiinkin ja jos sitä kiukuttaa niin reitti ponin lepyttämiseen on porkkanat ja omenat. Toisaalta Dee kyllä myös pitää huolen siitä, ettei kukaan lähesty sitä ruoka-aikana - se näyttää vihaisen naamansa, jos tarhakaveri yrittää sen melasseille, ja jos sillä on syöminen kesken esimerkiksi kentän laidalla, se loukkaantuu syvästi. Me ollaan harjoiteltu paljon sitä että mä olen itseasiassa tässä suhteessa se johtaja ja mun kuuluisi päästä sen karsinaan myös silloin, kun se nauttii päiväheinistään, aina se ei vain vielä toimi niin hyvin kuin sen on suunniteltu. Sen vuoksi esimerkiksi hoitaessa Dee on kätevä sitoa kiinni, ihan vain siltäkin varalta että se ajattelee, että sä tulet riistämään siltä ruuat ja päättää kääntää takamuksensa sua kohti. Eihän se mitään enää siinä vaiheessa tee, kun se tajuaa, että sitä halutaan vain harjata, mutta alku on aina yhtä tuskastelua - uusien ihmisten kanssa myös loppu ja kaikki siltä väliltä Riisin ollessa enemmänkin yhden ihmisen hevonen (poni). Sillä menee aikaa tottua uusiin asioihin ja varsinkin ihmisiin, mutta ihan omasta kokemuksesta voin sanoa, että jos punaisen antaa liiaksi hyppiä silmille vain koska se vaikuttaa siltä että se ei vielä tiedä mitä mieltä se on susta, menee kahta pidempään että teille syntyy minkäänlaista suhdetta. Dee on vähän monimutkainen siinä suhteessa, sillä sen kanssa tulee olla tosi selkeä ja se kaipaa jopa hieman sellaista pomottelua, mutta silti sen herkkään sieluun tulee lommoja helpommin kuin kolmevuotiaan polviin.
Hoitaminen on kaikinpuolin aika helppo homma tamman kanssa: se ei sinäänsä pure, potki tai nouse pystyyn jokaisesta kosketuksesta, vaan antaa hoitajan käydä itsensä läpi erilaisilla harjoilla. Ainoastaan jalkojen kanssa Riisiä saa aina silloin tällöin komentaa, jotta se malttaa pitää ne maassa esimerkiksi suojien laiton ajan, mutta siinäkään ei ole kyse siitä että se nostelisi koipiaan satuttaakseen - se ei vain nuorena hevosena vielä jaksa kauheasti pysyä paikallaan ja pitää juuri sitä hoitamaasi jalkaa alhaalla. Varustamisen kanssa ei ole ongelmia ja Dee ottaa kiltisti ylleen niin suitset, satulan kuin loimetkin - kiima-aikoina satula- ja loimien mahavöiden kanssa saattaa tulla pientä sanomista, kuten takasen nostelua ja luimimista, mutta ikinä tamma ei hoitajaansa satuta.
Dee tulee koulupainotteisesta suvusta, ja ehkä sieltä se onkin perinyt jonkinmoiset askeleensa: se vääntyy vähän kaikkeen ja vaikkei sen herkkä mieli jaksakkaan aina panostaa kouluratojen vääntöön ja saman tehtävän toistoon tuhansia kertoja putkeen, sillä on mukavan tasainen ravi ja näyttävä laukka ponikokoiseksi eläimeksi. Mutta kuten sanottu, se on hyvin nopea turhautumaan ja kyllästymään ja kun on tehty samaa tehtävää useaan otteeseen, se alkaa hyvin helposti lipsumaan muodosta ja etsimään helpointa reittiä suorittaa. Se tarvitsee ratsastajan, jonka huomio kiinnittyy ainoastaan häneen itseensä, jotta sen kanssa saa edistystä aikaan ja Riisin pään pidettyä tehtävään keskittymisessä.
| sukupuoli | nimi | syntymäaika | isä | omistaja |
| ori/tamma | Luodon Makin the Monday | 00.00.0000 | Isän nimi | Olli Omistaja |
 |
1. NJ, IRTOSERT: 00.00.2019 Paikka, pt. Tuomari |
3 Star Prospect: ensiarvostelu (04.07.2020) |
|
Kouluratsastus tasolla 0 pistein 88.98 |
Kuuliaisuus ja luonne: 88.98 |
Startteja yhteensä: 4 |
| pvm, kilpailupaikka | laji | taso | tulos |
 04.07.2020 Storywoods |
Koulu (Storywoods Dressage Cup) | Vaativa B | 3/15 (67,391%) |
 07.07.2020 Aavalaakso |
Esteet, porrastetut | 80cm (seura) | 2/2 |
| 08.07.2020 Tuontitalli Gråsparv |
Esteet, porrastetut | 60cm (seura) | 1/1 |
| 18.07.2020 Storywoods |
Koulu (Storywoods Dressage Cup) | Vaativa B | 4/15 (67,609%) |
Ruusukkeet Equestrian PRO:sta!
|
|
ulkoasu © Narie, muokkaukset ja kaikki muu © Huviluoto 2019-2020, jollei toisin mainita / sivun ja boxien taustat © amretasgraphics | tämä on virtuaalihevonen
knabstrup-ori Ditleif eli Taavi
rekisteröity numerolla 
ja omistaa VRL-11124
ei meriittejä
› Ympäri vuoden treenissä, joten klipataan usean kerran vuodessa